Heraldiset värit

Heraldisen tunnusjärjestelmän syntyaikoina, mutta pitkään sen jälkeenkin käytännön tarve vaati, että vaakuna oli helposti erotettavissa ja tunnettavissa jo kaukaa. Tämän vuoksi oli niin värien käytölle kuin itse väreille asetettava tietyt vaatimukset. Väreiksi oli valittava toisistaan selvästi erottuvat ja kustakin väristä sen puhdas, kirkas keskisävy. Tällaisiksi ne määritellään yhä vielä. Se ei merkitse sitä, että vaikkapa punaisen olisi kaikissa vaakunoissa oltava samaa punaista, vaan ettei sitä voi määrätä muuksi kuin punaiseksi. Täten heraldisista väreistä kullakin on yksi ainoa, kaikissa tilanteissa käytettävä nimi. Sellaisia vivahdenimityksiä kuin tummanpunainen, taivaansininen, lehmuksenvihreä ei moitteettomassa heraldiikassa hyväksytä, niitä ei ole.
Värit ja niiden yhdistelmät ovat vaakunan olennaisimpia tekijöitä. Yksivärinen tunnus ei ole vaakuna.
     Alkuperäiset värit eli tinktuurit, kuten niitä yhteisesti nimitetään, ovat
- metallit eli kulta ja hopea
- varsinaiset värit eli punainen, sininen, musta ja vihreä sekä käytöltään rajoitettu purppura
- ns. heraldiset turkikset eli kärpän- ja oravannahat
     Heraldisiin väreihin rinnastetut, yleensä kaksiväriset kuvioinnit eli ns. heraldiset turkikset ovat vaakunoissa todella käytettyjen kärpän- ja oravan~ nahkojen graafisia vastineita. Alkujaan niitä oli nähtävästi vain kaksi: mustahopeinen kärpännahka ja sinihopeinen oravannahka. Sittemmin niistä on kehitetty monenvärisiä ja muotoisiakin muunnoksia, joista Suomen heraldiikka ei ole toivottanut tervetulleeksi kuin muutaman. Nimettynä Suomessa on kaksi kärpännahkaa ja neljä oravannahkaa, mitä on pidettävä täysin riittävänä määränä.
     Turkisten kuvioinnista todettakoon, että normaalisti oravannahkojen sinisten kuvioiden kärki osoittaa ylöspäin. Samassa asennossa ovat kärpännahkojen kylläkin hyvin vaihtelevasti piirretyt häntäkuviot, jotka lisäksi sijoitetaan kenttään kylvöisesti. Airutkuvioissa turkisten kuviointi noudattaa periaatteessa samoja sääntöjä kuin airutkuvioihin sijoitetut tunnukset.
     Heraldisten värien myöhempiä tulokkaita ovat ns. luonnonvärit, joista yleisin ja ehkä jotenkin perusteltu lienee ihonväri. Muita ovat kulloinkin kysymyksessä olevan tunnuksen luonnollinen väri. Luonnonväriset tunnukset ovat tuskin koskaan hyvää heraldiikkaa. Vaakunasuunnittelussa luonnonvärin käyttö ei ole suositeltavaa. Väreihin palataan värisääntöjen yhteydessä.
     Vanhoissa vaakunaselityksissä voi törmätä värien nimityksiin, jotka on lainattu jalokiviltä tai taivaankappaleilta. Ne ovat lähinnä salamyhkäisyyden tavoittelua, mutta kuvastelevat myös halua liittää väreihinkin kaikenkirjavaa vertauskuvallisuutta. Tätä ei väreillä ole, eikä sitä pidä niihin yrittää ympätä.
     Liioin ei heraldisilla väreillä ole minkäänlaista arvojärjestystä. Ne ovat kaikki samanarvoisia. Eri asia on, että värien ja etenkin väriyhdistelmien suosituimmuudessa on eroja, jotka selvästi vaihtelevat maasta toiseen ja juontuvat monta kertaa valtion vaakunan tai lipun väreistä.
   Vaakunan päävärejä - joita moitteettomassa vaakunassa yleensä on vain kaksi - nimitetään joskus livreeväreiksi. Alkuperin livreeväreillä tosin tarkoitettiin muuta, nimittäin asemiesten ja palvelusväen vaatteiden värejä, eivätkä nämä olleet edes samat kuin isännän vaakunan värit.
   Vaakunan väreistä puhuttaessa on mainittava myös damaskointi ja vuorovärisyys. Kumpikaan ei ole väri vaan värin käyttöä. Damaskointi eli kentänkoristelu tarkoittaa vaakunan suurehkojen vapaiden pintojen koristelua mittausopillisilla tai kasviaiheisilla ornamenteilla. Se toteutetaan kysymyksessä olevan pinnan väriä vaaleammalla tai tummemmalla sävyllä. Damaskointi ei ole rinnastettavissa tunnuskuvioihin eikä sitä mainita vaakunaselityksessä. Sitä ei liioin ole välttämätöntä piirtää näkyviin jokaisessa vaakunan käyttökohteessa.
   Tunnuksen sanotaan olevan vuorovärinen, jos se aina jonkin rajaviivan ylittäessään muuttuu siltä osin toiseksi vaakunan kahdesta väristä. Tästä enemmän vaakunaselityksen yhteydessä.
 
Esimerkkejä värisäännöksistä

 

Painotöissä ja eräissä muissa tapauksissa metallien käyttö vaakunan kultaa tai hopeaa vaativissa kohdissa on usein mahdotonta. Tällöin kulta voidaan korvata keltaisella ja hopea valkoisella. Lipuissa ja standaareissa käytetään keltaista ja valkoista poikkeuksetta.

Painotöissä värit määritetään ns. nelivärisarjan väreinä. Esimerkkinä 2006–2007 julkaistavassa Porvarisvaakunat-kirjassa käytettävät värit
punainen: syaani 0 % / magenta 100 % / keltainen 91 % / musta 0 %
sininen: syaani 100 % / magenta 60 % / keltainen 0 % / musta 6 %
vihreä: syaani 100 % / magenta 0 % / keltainen 91 % / musta 6 %
keltainen (kulta): syaani 0 % / magenta 15 % / keltainen 94 % / musta 0 %
harmaa (hopea): syaani 0 % / magenta 0 % / keltainen 0 % / musta 6 %